Elossa.

Näinpä. Reiluun vuoteen mahtui paljon, niin paljon kaikkea. Henkinen vuoristorata päätyi lopulta eroon, ihan siihen avio-, mutta enpähän olisi oma itseni jos en olisi pistänyt tuulemaan. Uutta on nyt sitten työ, koti, auto, asuinpaikka. Ja Mies. Pääsin käytännössä todistamaan erään rakkaan ihmisen tokaisun todenperäisyyden, "saat sen mistä luovut". No kappas vaan, näinhän siinä kävi.

Mutta niin, kaikesta paskasta näköjään seuraa väistämättä hyvääkin - Ystävät säilyivät, eikä kukaan tainnut tehdä puolenvalintaa, mitä arvostan suunnattomasti. Alkuun eron jälkeen oli ihan julmetun tuskallista edes kuulla omien ystävien pitävän yhteyttä exään, mutta daa-a, pitihän ne minuunkin. Siitä on selvitty, taputanpa itseäni ihan olalle! Uusi työ tipahti kuin tilauksesta syliini - eropäätökseen kypsyttäneen yhteisen Nykin matkan jälkeen töihin palatessa löysin tiedon avoimesta työpaikasta, jonka vastoin kaikka omia odotuksiani sain (muut siihen kyllä taisivat uskoa koko ajan, kiitos heille/teille!). Samaan syssyyn eksyin selailemaan myytäviä asuntoja, joista yksi pysäytti lautalattioineen. En olisi sitä itse tahtonut mennä edes katsomaan ajatuksella en-sitä-kuitenkaan-voi-vielä-ostaa kun entinen oli myymättä. Ystävärakas sinne mut raahasi, ja eteisessä jo tiesin tulleeni kotiin. Muuta asuntoa ei olisi edes tarvinnut nähdä, joskin se sitten vain vahvisti asian. Nyt sitten asun ihkaensimmäisessä vain ja ainoastaan Minun omassa kodissa niin ytimessä ettei kaupungille lähtiessä todellakaan tarvitse takkiakaan mukaan, punaiseksi ja vihreäksi ja turkoosiksi maalattujen seinien keskellä. Tämä on parasta!

[Vautsi, en ole edes tajunnut, mutta kaikki nämä kolme (uuden kodin ja työn löytyminen sekä eropäätös) mahtuivat noin viikon sisälle. Että näin tämä likka pistää tuulemaan kun niikseen tulee..]

Matkustinkin minä - kävin Tallinassa ihan kunnon lomalla, Roomassa (oh, siihen rakastuin!), New Yorkissa kahdesti samoin kuin Budapestissä (no töissä, mutta nautin silti joka sekunnista!). Nyt suunnitelman alla on ensi kevään matka Ystävän luo uusiin maisemiin. Ja sinne New Yorkiin siinä samalla, sama suunta katsokaas..

Opin vuoden aikana paljon, itsestäni, läheisistäni, nykyisestä ex-miehestäni, elämästä. Tajusin etten ehkä sittenkään ole blogikirjoittelija. Halusin ihan hurjasti jakaa jotain itsestäni, mutta onnistuupa tuo muutenkin. Että en siis tiedä tuleeko tänne ihmeemmin mitään jatkossa.. Ehkä mä yllätän!!

Kaiken lisäksi tunnen että jotain erilaista pysyvää on löytynyt. Olen äärettömän rakastunut, ja kaikella kunnioituksella kaikkia elämässäni olevia ja olleita ja tulevia kohtaan, tämä on jotain mitä en ole ennen kokenut. Tästä minä pidän kiinni kynsin hampain, pyörtäen kaikki "en koskaan enää"-puheeni.. Vaikeuksien kautta voittoon, sanotaanko. Hei ja vapauduin näillä näkymin ikiajoiksi luuydinnäytteiden ikeestä, triplahurraat sille, mä oikeesti olen voiton puolella tän tautihirvityksen kanssa, jeei!

:) Onnenheini

hiljaisuutta.

Heipä vaan, te uskolliset.
Tällä bloggaajalla on niin kovin vähän sanottavaa näinä aikoina, että hiljaiselo jatkunee vielä jonkin aikaa. Elämä tosiaan vetelee välillä korville ja heittää siinä samassa helvetilliselle vuoristoradalle, joten jos ja kun sieltä palaan niin jotain ilmaantunee tännekin. Nyt on positiivisuus nollassa, ykköstä odotellessa...

-h.

100: matkoja, kenkiä ja ihan vähän valitusta

Ei mulle kuulu mitään.
Kauheasti vaan laiskottaa.
En oikein jaksaisi niitä matkakuvia laittaa tänne - naamakirjassa on tosi paljon. Sieltä tsekatkaa tai laittakaa viestiä niin postaan linkin s-postiin. Reissu oli edelleenkin ehkä paras kokemistani, mutta oikeastaan.. aika vähän siitä saa välittymään tätä kautta.

* * *

Oikeastaan oon vaan koittanut selvitä tästä mahtavasta pakkasesta hengissä, hengittäminenkin kun tuntuu pakastavan keuhkot. Fiilistelen vähän ystävän luona Roomassa visiteeraamista huhti-toukokuussa. Ja jep, New Yorkin lennot hankittu, tosin se herkku odottaa vasta syyskuussa. Kaksi ja puoli viikkoa lomaa, ooh, täytynee nukkua varastoon että siellä jaksaa päivät huidella ja yöt - no, huidella kanssa. Eli tulevan fiilistelyä ilmassa!!

* * *

Nyt hengaan uudet hienot Karhut jalassa ja toivon että maanantai ja steppitunti tulisi pian että pääsisin niitä testaamaan. Kirosin päivällä, kun kaverilta sosialisoimani hienot Emut meni rikki. Samperi. Alle kuukauden pidolla. Pöh. Nyt haluan sitten uudet, koska edes omat neule-Uggit ei tunnu yhtään niin hyviltä.

* * *

No okei, saatte pari kuvaa kuitenkin. Sitten ei muuta kuin loistokasta lauantaita ja seuraavaa kertaa odotellessa...

5 + 4

Minusta on melko hassua kuinka monen ihmisen tietyn päivän ohjelman yhdeksän vuoden takaa voi muistaa. Minä muistan jotakuinkin tusinan, ja melkoisen tarkkaan. Omani ja miehen elämä muuttui tällä siunaamalla minuutilla for good. Niin taisi myös ainakin niiden kymmenen muun.

Taas siis meni vuosi.
Jo neljäs ylimääräinen vaikka sanoivat etten yli viittä elä ilman luuydinsiirtoa.

Haha nauran semmoisille puheille nyt ja kilistän itselleni. Enää en jaksa edes hetkeksi masentua, hengissä olo on sen verran upeaa!

jaksakaa vielä hetki...

Pian, ihan pian saatte jonkinmoista reissukertomusta, mutta nyt on liikaa kaikkea muuta (joululahjojen väkerrystä, kynttilän liekkiin tuijottelua, villasukissa värjöttelyä..) niin eeei pysty. Mutta ihanaa oli, parasta, koskaan, ikinä, milloinkaan!!!

Pian siis..


(Odotellessa voi käydä katsomassa mitä Siskomuru ehti aiheesta kertoilla :)